Tiedote 26.4.2023

Sofor Oy ilmoittaa, että yhtiön omistajajoukko on uudistunut. Virta Kasvusijoitus on tullut mukaan yritykseen korvaamaan pääosan aiemmista ulkopuolisista omistajista. Jatkossa Virta Kasvusijoituksella on hallussaan noin puolet Sofor Oy:n osakekannasta. Tämä uusi omistusjärjestely vahvistaa omistajapohjaa, tukee yrityksen kasvusuunnitelmia sekä strategisia tavoitteita.

”Olemme iloisia voidessamme toivottaa Virta Kasvusijoituksen tervetulleeksi osaksi Soforin perhettä. Uusi omistusjärjestely on tukemassa Soforin kasvavaa palveluliiketoimintaa ja auttamassa kansainvälistymisen haasteissa ”, kertoo Sofor Oy:n toimitusjohtaja Jukka-Pekka Sorvisto.

Katseemme on suunnattu vahvasti eteenpäin, sillä viime tilikauden notkahduksen jälkeen tavoittelemme merkittävää liikevaihdon kasvua ja henkilöstömäärän kasvattamista. Tämä tavoite edellyttää nykyisten palveluiden vahvistamista, uusien tuotteiden ja palveluiden kehittämistä sekä kasvua uusilla markkina-alueilla. Samalla pyrimme myös kehittämään ja laajentamaan nykyisiä asiakassuhteitamme, jotta voimme tarjota heille entistä laadukkaampia ja innovatiivisempia ratkaisuja. Yksi välittömistä tavoitteista on uusien henkilöiden palkkaaminen, ja näin laajentaa osaajien määrää keskeisissä tekniikoissa.

Sofor Oy on sitoutunut jatkamaan liiketoimintansa kehittämistä ja tarjoamaan asiakkailleen parasta mahdollista palvelua. Yhtiö tavoittelee vastuullista ja kestävää liiketoiminnan kasvua.

Sofor Oy on suomalainen sovellus- ja IT-palveluyritys, joka luo edelläkävijänä älykkäitä työympäristöjä ja vastuullisempaa liiketoimintaa keskittyen teollisuuden tarpeisiin.

Virta Kasvusijoitus on kokeneiden yrittäjien ja sijoittajien perustama sijoitusryhmä, joka tekee kasvua tukevia pääomasijoituksia yrittäjävetoisiin liiketoimintansa jo vakiinnuttaneisiin yrityksiin.

Lisätietoja:

Jukka-Pekka Sorvisto, toimitusjohtaja, Sofor Oy

jp.sorvisto@sofor.fi

www.sofor.fi

Marko Möttönen, Virta Kasvusijoitus

marko.mottonen@virtapartners.fi

www.virtakasvusijoitus.fi

Keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *